torstai 31. heinäkuuta 2014

Päivällä leikittiin yhdessä
TORSTAI 31.7

Eilen iltana iltaohjelman aikaan alkoi hirveä myrsky, salamoi ja ukkosti ja satoi todella paljon. Sähköt lähti muutaman kerran mutta selvittiin onneksi vain säikähdyksellä.

Tänäänkin satoi ja ukkosti tosi paljon aamupäivästä ja vaatteet kastuivat urakalla rampatessa ruokailusta oppiksille. Tänään oli tortilloja ruokana ja ne oli tosi hyviä. Tämän päivän skapana oli tietokilpailu isosista. Kysymyksiä oli vaikeista hauskoihin kysymyksiin. Tän päivän oppiksilla keskustelimme mm. Jeesuksen vertauskuvista ja lähimmäisen rakkaudesta ja perheistä. Pian onkin jo ruoka ja sen jälkeen diakonia rasteja. Päivä on sujunut rakkauden hengessä.


- Emmin ryhmä : Juuso, Samu ja Neea


Joka päivä kirjoitamme päiväkirjaa päivän aiheesta.

Duckface isoset: Veikka,Helge, Niko, Emmi ja Maria


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

kuvia iltaohjelmasta..




Valotettua kuvaa iltaohjelmasta... Isosten sketsiä ja yhteisleikkejä :)

Ensimmäinen päivä

Lähdimme eilen palokan kirkolta noin kolmen aikaan. Saavuimme Haapaniemeen mukavan linja-automatkan jälkeen, jonka jälkeen menimme syömään hyvää ruokaa. Kiersimme leirialueen, jaoimme huoneet ja tutustuimme toisiimme. Iltaohjelma oli hauska ja viihdyttävä. Isosten näytelmä oli tosi kiva! Yhdeltätoista menimme nukkumaan ja isoset kävivät laulamassa ennen nukkumaan menoa.
Aamu alkoi lipunnostolla ja herkullisella aamupalalla, jonka jälkeen oli aamujumis. Jumiksen jälkeen oli oppitunteja, jotka käsitteli luontoa, Jumalaa Luojana, itsensä hyväksymistä, toisten rakastamista, luomakuntaa ja Raamattua. Ruoka on ollut hyvää ja ulkoleikit kuten tervapata, jalkapallo, pingis, norjalainen jalkapeli ja linkkipysäkki ovat olleet mukavia. Kohta lähdemme saunomaan ja uimaan, jonka jälkeen taas mukavaa isosten suunnitelemaa iltaohjelmaa. Ryhmällä on hyvät fiilikset ja leiri on tuntunut kivalta.

Kirjoittivat ja kuvittivat: Nooran ryhmäläiset - Ella, Joni & Jonne

keskiviikko eli kuinka uusi blogi sai alkunsa...

Tämä on siis uusi blogi, sillä työntekijä (Paula) ei ollutkaan tekniikan ihmelapsi ja vuoden 1995 menetelmillä ei blogia saatu auki.. Eli jatkamme leirin kirjoittelua heti, kun saamme nuoret koneen ääreen... Eli viimeistään huomenna...