Eilen siis lauantaina iltaohjelmassa isosilla oli sotku päivä. Iltaohjelman jälkeen luokkahuone haisi ketsupin ja kananmunan sekoitukselle höystettynä hammastahnalla ja deodorantilla. Iltahartaudessa Maria ja Pihla vertasivat ihmistä teepussiin. Ilta oli rauhallinen eikä yökkö joutunut ketään paimentamaan.
Tämä päivä alkoi Helgen herätyksellä jossa soi Pepe wilbergin kappaleella aamu: kun silmäni mä auki saan....
Yksi poikien huone oli lukossa joten Helge kiipesi palotikkaita pitkin ikkunaan herättämään pojat.
Tänään saimme nukkua hieman pitempään, tosin joillekin oli jo jäänyt rytmi päälle ja he heräsivät ''liian'' ajoissa. Tänään jumiksen jälkeen katsoimme televisiosta vielä toisen jumiksen, jonka oli toteuttanut jokin toinen ripari. Kirjoitimme oppisten aikaan kaikille positiivisuus laput joissa jokaisella oli oma lappu ja kaikki pistivät siihen jotain positiivista kyseisestä henkilöstä. Tänään kahvilla oli aivan upeita donitseja uhh!!
Kahvin jälkeen lähdimme käymään Ruonan kylätalolla johon on tehty museo Ruonan taisteluista vuonna 1808. Päivän skaban voitti tänään Marian ryhmä, joka myös voitti koko päivän skaba kilpailun.Tästä pikku hiljaa katseet kohti viimeistä iltaohjelmaa ja hartautta.
|
Team Kimura: Jaakko, Helge, Miia ja Minja |